Yleistä vesipelastuksesta

Vesipelastus lajina keksittiin 1700-luvulla Belgiassa.

Tositilanteissa koiria käytetään vesipelastukseen suhteellisen vähän; Suomessa ei lainkaan toistaiseksi. Muualla Euroopassa, erityisesti Belgiassa on myös vesipelastuskoiria työkoirina, Suomessakin olisi halukkuutta mutta toistaiseksi on tyydytty ylläpitämään koirien työkykyä treenaamalla ja käymällä kokeissa.

Harrastuksen aloittaaksesi tarvitset vain koiran ☺ Melkein mikä vain rotu (tai monirotuinen, tosin virallisiin kokeisiin pääsee vain rekisteröidyn koiran kanssa) käy, luonnollisesti koiran fyysiset rajoitteet huomioiden. Kovin pieni koira ei jaksa vetää venettä tai ihmistä uidessaan aallokossa.

Yleisimmin vesipelastusharrastuksen parissa tavatut koirarodut ovat landseer, newfoudlandinkoira, erilaiset noutajat, leonberginkoirat, berninpaimenkoirat, erilaiset vesikoirat, tanskandogit, saksan-, australian- ja belgianpaimenkoirat, colliet jne. X-rotuisellakin koiralla voi vepeä treenata ja osallistua epävirallisiin eli ns. möllikokeisiin, vaikka virallisiin kokeisiin ei pääsekään.

Harrastuksen voi aloittaa koska vain, kunhan koira osaa uida ja tekee sen mielellään. Treeneissä edetään leikin varjolla, niin että harrastaminen on koirakon molemmille osapuolille mukavaa yhdessä tekemistä.

Vesipelastusharrastuksen varsinainen vesitreenikausi on Suomen oloissa varsin lyhyt, keväästä syksyyn (n. touko/kesäkuusta syyskuun loppuun). Talvisin ei juurikaan treenata (poikkeuksena mahdolliset koirauimalatreenit), mutta kuivaharjoitteluahan voi aina tehdä, eli harjoitella vaikkapa vientiä. Eikä tottelevaisuuskoulutuksestakaan ole haittaa, päinvastoin! Koiran palkkaamisen harjoitteleminen, suussa esineen kantamisen ja vetämisen harjoitteleminen sekä vepevälineisiin ja vepeasuisiin ihmisiin totutteleminen ovat myös tuleville vepekoirakoille sopivia kuivaharjoitteita.

Pohjois-Suomessa vesipelastustreenejä on ainakin Oulussa, Kemi-Torniossa, Rovaniemellä, Kemijärvellä ja Oulaisissa.

Tervetuloa tutustumaan vesipelastukseen!

Treenaaminen Pohjoisen Vesipelastuskoirat ry:ssä

Missä ja milloin?
Uudet harrastajat:
Ohajtut tutustujien treenit pidetään maanantaisin klo 18, Haukipudas. Kertamaksu on 5 eur.

Jäsenet:
Maanantaisin (ohjatut treenit) klo 18 Haukipudas: alokas- ja soveltuvuuskoeluokan kokeisiin harjoittelevat koirakot.
Tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin (itseohjautuvat treenit): alokas- , avoimessa- ja voittajaluokassa kisaavat koirakot.
Jäsenten tulee suorittaa jäsenmaksu.

HOX! V. 2017 siirryimme käyttämään treeneistä sopimiseen ja niihin ilmoittautumiseen Nimenhuuto-sovellusta.

Miten treenit etenevät?
• Varaudu viettämään useampi tunti veden äärellä, n.2-3h menee tavallisesti.
• Alussa sovitaan mitä liikkeitä otetaan sekä treenijärjestys. Ole vuorollasi valmiina. Näin ei kenelläkään mene aikaa turhaan odotteluun.
• Ole treenipaikalla ajoissa, auttamassa nostamaan yhdistyksen treenitavarat (vene, merkkipaalut yms) vesille peräkärrystä.
• Jää myös paikalle vielä kun oma koirasi on treenattu. Opit katsomalla muiden treenejä. Treenin jälkeen treenivälineet kerätään yhdessä autoon ja kärryyn. Toki itse kenelläkin tulee JOSKUS tilanteita, että on pakko päästä lähtemään kesken treenien tms. mutta pääsääntöisesti katsotaan kaikkien treenit ja yhdessä puretaan tavarat ja lastataan kuljetusvalmiiksi.

Mitä mukaan?
• Ota mukaasi kengät/kumpparit, joiden kastuminen ei ole niin justiinsa, sekä muukin vaatetus sitä silmällä pitäen, että ne erittäin suurella todennäköisyydellä kastuvat. Sadeasu, ”kurapuku” tai kahluuhaalarit suositeltavia, helteellä uimapuku ja uimakengät.
• Ota koiralle mukaan nameja, leluja tai muuta palkkaa, pyyhe, panta, kuivatteluloimi yms. (jonka kastuminen ei haittaa). Mahdolliset omat dummyt tai muut koiran omat ja mieleiset vesilelut on myös hyvä ottaa mukaan.

Mitä ja miten treeneissä tehdään?
• Lämmitellään ja jäähdytellään koirien lihakset hyvin ennen ja jälkeen treenien loukkaantumisten välttämiseksi. Käytetään koirat myös tarpeillaan kauempana treenirannasta ennen treenisuorituksia, jotta ranta säilyisi siistinä.
• Veneeseen tarvitaan soutajia, sekä yleensä myös jossain välissä ns. ”hukkuva” joka pukeutuu kellunta/kuivapukuun (koirat hinaavat hänet sitten rantaan) sekä muitakin avustajia. Osallistu reippaasti ja rohkeasti treeneihin: tekemällä oppii soutamaan, avustamaan, ”hukkumaan”. Auta sinä muita niin muut auttavat vuorostaan sinua.
• Käsitellään yhdistyksen välineitä (veneet, köydet, dummyt, kuivapuku, pelastusrengas jne) huolellisesti rikkoutumisten välttämiseksi. Välineet ovat arvokkaita!
• Vain suorittava koira on rannalla! Muut koirat odottavat vuoroaan autossa tai ovat lähimaastossa tarpeillaan, ja koirat pidetään kytkettyinä tai hallinnassa muualla kuin treenatessa vahinkojen välttämiseksi. Koirien ohjaajat saavat kyllä olla katsomassa toisten suorituksia, kunhan eivät häiritse.
• SINÄ tunnet parhaiten oman koirasi, joten auta ja neuvo meitä muita toimimaan koirasi kanssa oikein. Kerro, miten haluat avustajien toimivan teidän suorituksenne aikana. Jos koirasi harrastaa jotain muuta lajia (esim. metsästyslajit, suojelulajit), johon liittyvät metodit haluat huomioitavan vesipelastustreeneissä (pillin käyttö, koiran palkkaaminen patukalla, eri käsky- tai kehusanojen käyttö, koiraan koskeminen jne), kerrothan siitä muille treenaajille ja kouluttajille! Riittävät lähtötiedot koirasi käyttäytymisestä takaavat hyvät ja turvalliset treenit kaikille.
• Ole asiallinen niin koirallesi kuin kanssatreenajillesi: hyvällä, väkivallattomalla käytöksellä saavutat varmasti parempia tuloksia. Muista myös, että noudatamme Suomen eläinsuojelulakia 247/1996 ja Suomen Kennelliiton sääntöjä koirien kohtelun suhteen: kaltoinkohtelusta on seuraamuksia! Asiaton käytös muita treenaajia kohtaan johtaa myös seuraamuksiin.

Lisäksi:
• Muista huolehtia koirasi hyvinvoinnista treeneissä kuumina kesäpäivinä. Varmista että sillä on olosuhteisiin sopiva odotuspaikka, vettä ja suojaa. Koirasi valmistelet treenisuoritukseen liikuttamalla sitä, lämmittelemällä lihakset ja antamalla sen hoitaa tarpeensa riittävän kauas treenipaikasta. Huolehdithan treenipaikan siisteydestä kaikkien sen käyttäjien viihtyvyyden takaamiseksi.
• Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, joten jos tulee jotain kysyttävää, kysy ihmeessä!

Vesipelastuskokeet

Kokeeseen voivat osallistua rekisteröidyt landseer- ja newfoundlandinkoira-rotuiset koirat jotka ovat täyttäneet 6kk.

Muun rotuiset rekisteröidyt koirat voivat osallistua kokeeseen suoritettuaan hyväksytysti soveltuvuuskokeen. Mikäli koira ei kolmella yrittämällä pääse läpi soveltuvuuskokeesta ei sillä ole mahdollisuutta osallistua virallisiin koeluokkiin.

Liikkeet luokittain

Vuonna 2017 tulivat voimaan uudet säännöt. Säännöt kokonaisuudessaan ovat tilattavissa Suomen Kennelliitosta.

1) JUNIORILUOKKA, 2 liikettä (vain landseerit ja newfoundlandinkoirat)
Koiran on lähdettävä suorittamaan tehtävää 30 sekunnin kuluessa siitä, kun ylituomari on antanut merkin. Suoritus katsotaan alkaneeksi, kun koira on ylittänyt maalilinjan tai hypännyt veneestä. Ohjaajia voi olla kaksi (2), jolloin toinen on veneessä ja toinen maissa. Ohjaajalla/ohjaajilla on käytettävissä kuusi (6) käskyä ilman virhepisteitä osasuoritusta kohden. Koiran palkitseminen makupaloin tai leluin on kielletty veneessä ja lähtö/maalialueella.
1. UINTI 30 m: Koira lähtee veneestä, joka on kiinnitetty 30 m merkkipoijuun. Aikaa 4 minuuttia
2. VENEEN NOUTO 30 m: Ennen varsinaisen liikkeen alkua vene ajetaan 30 m poijulle. Veneessä tulee olla vähintään kaksi (2) henkilöä, kuitenkin kaikilla koirilla sama määrä. Koira lähtee rannalta ja hakee veneen rantaan merkkipoijujen väliin tuoden.

2) ALOKASLUOKKA / SOVELTUVUUSKOE, 4 liikettä
Koiran on lähdettävä suorittamaan tehtävää 30 sekunnin kuluessa siitä, kun ylituomari on antanut merkin tai pelastettava henkilö on pudonnut veteen. Suoritus katsotaan alkaneeksi, kun koira on ylittänyt maalilinjan tai hypännyt veneestä. Ohjaajia voi olla kaksi (2), jolloin toisen on oltava veneessä ja toisen maissa. Ohjaajalla/ohjaajilla on käytettävissä kuusi (6) käskyä ilman virhepisteitä osasuoritusta kohden. Koiran palkitseminen makupaloin tai leluin on kielletty veneessä ja lähtö/maalialueella.
1. UINTI 50 m: Koira lähtee veneestä, joka on kiinnitetty 50 m merkkipoijuun ja ui käskystä rantaan.
2. ESINEEN VIENTI 30 m: Koira vie rannalta esineen veneelle. Ohjaaja saa olla joko rannalla tai veneessä.
3. VENEEN NOUTO 30 m: Koira hakee veneen rantaan vetämällä sitä 3 metrin köydestä. Kyydissä on kaksi ihmistä.
4. HUKKUVAN PELASTAMINEN 30 m: Pelastettava henkilö pudottautuu veneestä 30 metrin poijun kohdalla veteen.
Venettä soudetaan eteenpäin vielä noin 10m. Pelastettava ei saa kutsua koiraa, eikä käyttää käskysanoja. Koiran on joko tartuttava pelastettavan kädessä olevaan ”kädenjatkeeseen” (dummy tai vastaava) tai pelastettava tarttuu koiran päällä oleviin valjaisiin. Koiran tulee kuljettaa pelastettava rantaan ja ylittää maalilinja merkkipaalujen sisältä. Ajanotto
päättyy, kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Virheettömästä suorituksesta saa 25 ansiopistettä. Lopulliset pisteet saadaan, kun ansiopisteistä on vähennetty mahdolliset virhepisteet. Liikkeen ohjeaika on neljä (4) minuuttia. Jos ohjaajia on vain yksi, on hänen oltava rannalla.

3) AVOIN LUOKKA
1. UINTI JA VENEEN NOUTO 50 m
2. PELASTUSRENKAAN VIENTI 30 m
3. OHJATTU VENEEN NOUTO 30 m
4. HUKKUVAN VENEESTÄ LÄHTIEN 50 m (koira veneessä 30 m kohdalla, hukkuva 50 m kohdalla)

4) VOITTAJALUOKKA
1. TOISEN VENEEN NOUTO 50 m (koira veneessä 50 m kohdalla, toinen vene 30 m kohdalla)
2. KÖYDEN VIENTI VENEESEEN 30 m
3. POIKITTAINEN PELASTUSRENKAAN NOUTO VENEESTÄ VENEELLE (30 m kohdalla)
4. HUKKUVAN PELASTAMINEN RANNASTA LÄHTIEN PELASTUSRENKAALLA 30 m

Lisätietoja: http://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset/kokeet-ja-kilpailut/vesipelastuskoe
Sekä: http://newfoundland.fi/harrastaminen/vesipelastus/vepe-saantomuutos/